Lemmikki-messut

Koira kuin peiliin katsoisit

Uutiset  30.08.2022

Mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon, kun haaveilet kilpailuihin tai kokeisiin tähtäävän harrastamisen aloittamisesta koiran kanssa? Mietittäviä asioita on paljon, sillä kaikki rodut eivät sovellu tokoon, rally-tokoon tai esimerkiksi vauhdikkaaseen, osin sisällä harrastettavaan lajiin, kuten agilityyn. 

Ylöjärven Koirakerhon pitkäaikainen aktiiviharrastaja ja -kouluttaja Sari Nieminen kertoo, mihin tulisi keskittyä rotuvalinnoissa, koiran kasvattamisessa ja lemmikin hyvinvoinnin tukemisessa.

– Vauhtilajit vaativat koiralta ketteryyttä ja joustavaa ruumiinrakennetta. Ei ole oikein, että esimerkiksi koiran nivelet joutuvat koville hypyissä, jos sen ruumiinrakenne ei ole hyppyihin sopiva, sanoo Nieminen.

Tästä syystä esimerkiksi kovin suuret koirarodut kuten cane corso, leonberginkoira tai vastaavasti lyhytjalkaiset mäyräkoirat tai mopsit eivät sovellu niveliä rasittaviin, nopeatempoisiin harrastuksiin. Sulavalinjaiset bordercolliet tai shetlanninlammaskoirat puolestaan ovat kilpailukentillä kuin kotonaan.

Agilitykentällä liitävä koira on onnesta soikeana saadessaan suorittaa ja onnistua yhdessä ohjaajan kanssa. Kilpailusuoritukset ovat yleensä täynnä kiihtymystä, hyvänlaista stressiä ja luottamusta. Koira on äärimmäisen tarkka aistimaan ohjaajan erilaiset tunne- ja mielentilat. Se havaitsee herkästi jännityksen, painostuksen, kiireen, mutta myös ilon ja innostuksen.

– Ohjaajan vaatimusten ja ohjeiden tulee olla sopusoinnussa koiran luonteen ja taitotason kanssa. Yhdessä tekemisen täytyy olla kivaa, jolloin koirakin haluaa tehdä siltä odotettuja asioita. Kaikesta tekemisestä pitää tehdä hauskaa ja koiran ikä- ja osaamistasoon sopivanlaista.

Sosaalistaminen kehittää sopivanlaista välinpitämättömyyttä

Hyvä suhde koiraan luodaan jo pienenä pentuna. Niemisen mukaan koiran sosiaalistaminen kannattaa tehdä ennen 12 viikon ikää, jolloin lemmikki on kaikista vastaanottavaisimmillaan ja tutustuu helposti uusiin tilanteisiin.

– Nuorena koira oppii jo käyttäytymään muiden koirien kanssa ja olemaan sopivan välinpitämätön ympäristöään kohtaan. Hyvin sosiaalistettu ja koulutettu koira ei ryntäile tai nouse muita koiria tai ihmisiä vasten. Pienelle pennulle kasvaa vakaa luottamus omaan ihmiseen.

Nieminen muistuttaa, että lemmikkien maailmaan on hyvä soveltaa periaatteita lasten maailmasta. Mikä on tänään sallittua, on myös huomenna sallittua. Koira on kuin katsoisit oman toimintasi tulosta peilistä.

Onnistumiset kilpailukentällä eivät tule itsestään, vaan kaikkien urheilulajien tapaan koiran kanssa täytyy käydä harjoittelemassa järkevästi ja laadukkaasti. Toiset oppivat nopeammin. Toiset vaativat enemmän toistoja. Myös koiran perimä täytyy huomioida huolellisesti.

– Jos koira on perimältään arka, pelkää ääniä ja väenpaljous ahdistaa, siitä voi olla vaikea kouluttaa harrastuskoiraa. Täytyy myös muistaa rodun alkuperä. Noutajat ja paimentajat ovat aina tehneet yhteistyötä omistajan kanssa. Itsenäisempään työskentelyyn jalostetut rodut, kuten isot vahtikoirarodut ja seisojat ovat haastavampia kokeisiin tähtäävässä tiimityössä.

Tutustu alta koira-aiheisiin ohjelmanumeroihin

Vauhdikkaat agility-kilpailut

Sujuva arki pennun kanssa

Tassujen oikeaoppinen hoito

Toko-näytökset

Mitä on koirahieronta ja mistä tuntee tarpeen koiran lihashuollolle?

Koiran käsittelyn kouluttaminen mukavaksi

Koiran kipukäyttäytymisen tunnistaminen

Koiratanssinäytökset

Lemmikin trimmaus

Lemmikki Tampere -messut ihastuttaa eläimillään 8.–9.10.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtuma on avoinna molempina päivinä klo 10–17. Monipuolista messuohjelmaa julkaistaan jatkuvasti tänne.