Lemmikki-messut

Kun koira saapuu lapsiperheeseen

Uutiset  26.09.2022

Yksikään lemmikki ei ole helppo lemmikki. Tämä lähtökohta mielessään on hyvä ponnistaa matkaan, kun harkitsee uuden eläinystävän, esimerkiksi koiran hankkimista osaksi perhettä.

Suomen eläintenkouluttajat ry:n puheenjohtaja Sofia Haapasen mukaan koiran hankintaa miettivien aikuisten on hyvä jutella tulevasta perheenjäsenestä lasten kanssa. Koira on oikeita tunteita kokeva eläin, joka tarvitsee lepoa, omaa tilaa ja rauhaa asettua osaksi uutta perhettä.

− On hyvä käydä läpi mielikuvia ja odotuksia, joita suloisiin pieniin koiranpentuihin usein liittyy. Koko perheen tulee antaa koiralle aikaa sopeutua. Yhdessä opetellaan, mikä uutta pentua kiinnostaa ja jännittää. Silittäminen ja sylittely voivat olla ihania asioita, mutta niissäkin täytyy seurata sitä, miten pentu kokee tilanteen ja tarvittaessa totuttaa koiraa kosketukseen harjoittelemisen kautta, sanoo Haapanen.

Lasten kanssa on mukava valmistella koiralle lepopaikkoja, ja opetella yhdessä, että omassa paikassaan lepäävää koiraa ei saa häiritä. Erilaiset kotitekoiset aktivointilelut ja ruokailun virikkeistäminen luovat suhdetta lemmikin ja lapsien välille.

Haapasen mukaan virikkeistämisellä tarkoitetaan sitä, kun mietitään erilaisia keinoja tarjota koiralle luonnonmukaista tekemistä.

− Virikkeistäminen ruuan avulla on helppoa ja hauskaa! Siihen liittyy usein lajityypillistä tekemistä, kuten haistelua, etsimistä, tonkimista, repimistä ja kaivamista.

Perheen tulee myös ajatella ennakkoon, kenen luo koiran voi tarvittaessa viedä hoitoon, ja kuka huolehtii arjen tarpeista kuten ruokinnasta ja lenkkeilystä.

− Olisi hyvä olla rakentamatta kovin suuria ennakko-odotuksia koiraa kohtaan. Sanon yleensä, että ensimmäisiin kuukausiin pennun kanssa tulisi suhtautua uteliaisuudella, jotta koko perhe oppii tuntemaan tätä uutta yksilöä ja löytämään juuri tämän koiran mielestä hauskaa ja sopivaa yhteistä tekemistä.

Asteittainen sosiaalistaminen toimii hyvin

Koiran sosiaalistaminen ympäröivään maailmaan tapahtuu pienin askelin. Pikkuhiljaa tutuiksi tulevat kulkuvälineet, hissit, naapurit, skootterit ja sauvakävelijät.

− On hyvä listata koiran elinympäristöön liittyviä asioita ja paikkoja, ja aloittaa niiden esitteleminen rauhallisesti niin, että pentu saa positiivisen mielikuvan erilaisista asioista. Asteittainen tutustuminen on yleensä avain onnistumiseen. Ei mahdollisimman paljon kaikkea ja kauheasti heti, sillä uudet kokemukset myös kuormittavat pentua.

Haapanen vinkkaa, että vielä rokottamattomankin pennun kanssa voi tavata terveitä ja turvallisia koirakavereita.

Mikä sitten on hyvä koirarotu juuri lapsiperheeseen?

− Asuinympäristö ja perheen tilanne määrittelevät koirarodun valintaa eniten. Lisäksi on tärkeä pureutua koirarodun terveyteen, rotutyypilliseen käyttäytymiseen, koiran sukujuuriin, vanhempiin ja perityviin persoonallisuuspiirteisiin. Etenkin arkuus pennun sukujuurissa tulisi olla poissulkeva tekijä, kun koiraa valitaan lapsiperheeseen. Aralle koiralle turvallisuuden tunteen kokemus elinympäristössä ja tapahtumien ennakoitavuus on erityisen tärkeää, ettei koira stressaannu ja koe esimerkiksi tarvetta puolustaa itseään herkästi erilaisissa tilanteissa.

Lue myös artikkeli kilpailuharrastamisen aloittamisesta koiran kanssa.

Koira kuin peiliin katsoisit