Lemmikki-messut

Lemmikkieläinten hyvinvointi ja jaksaminen huomioidaan myös messuolosuhteissa  

Uutiset  09.06.2023

Lemmikki Tampere keskittyy tulevan syksyn tapahtumassa entistä enemmän eläinten hyvinvointiin tapahtumapäivien vilskeessä. Keräsimme mukana olevilta eläinyhdistyksiltä tietopaketit siitä, miten eläimet huomioidaan tapahtumassa. Yhdistysten jäsenet kertovat lemmikkien oloista messupäivien aikana.

Suomen Gerbiiliyhdistys ry, Noora Eskola

–  Gerbiilit oleskelevat messuilla oikeissa asumuksissaan, jotka ovat kokoluokaltaan ja sisustukseltaan yhdistyksen suosituksen mukaisia. Terraarioissa on pohjalla paksu kerros purua ja purun seassa paljon piiloja. Gerbiilit tulevat messuille mukanaan aina laumakaveri, jonka kanssa nukkua kasassa. Gerbiileillä on mahdollisuus hakeutua asumuksissa omaan rauhaansa tai touhuta näkösällä. Eläimille annetaan lupa valita ja osa lemmikeistä lepäilee välillä omissa terraarioissaan hieman sivummalla. Ruokaa ja vettä on tarjolla vapaasti, kun kotonakin. Gerbiileiden olot messuympäristössä ovat täysin samanlaiset kuin kotonakin.

Tänä vuonna messuilla on mukana ensimmäistä kertaa myös deguja, jotka asustavat tapahtuman aikana omissa kotihäkeissään. Tutut tuoksut ovat turvallisuuden kannalta deguille todella tärkeitä. Häkeistä löytyy piiloja ja lepopaikkoja, jotta lemmikit pääsevät levähtämään haluamaansa paikkaan. Heinää, vettä ja pellettejä on tarjolla jatkuvasti.


Suomen Chinchillayhdistys ry, Elina Rantanen

– Chinchillat ovat messuilla yhtä isoissa häkeissä kuin kotonakin. Messuoloissa häkkien yksi seinistä on suojattu niin, että kävijät eivät pääse aivan häkin lähelle tai koskemaan eläimiin. Chinchillat ovat aktiivisia, joten ne vaativat tilaa ja paljon virikkeitä, kuten kylpyhiekkaa ja riippukeinu. Tapahtuman aikana chinchilloilla on koko ajan tarjolla raikasta vettä, pellettejä, hyvälaatuista heinää ja kuivattuja oksia eli kaikki mitä chinchillat tarvitsevat ravinnokseen.

Mikäli näyttää siltä, että chinchilla ei messujen aikana saa tarpeeksi lepoa, nostamme lemmikin lepäämään kantokoppaan ja siirrämme eläimen hieman sivummalle. Tarvittaessa suojaamme häkin peitolla. Chinchillat palaavat messuilta yöksi kotiin, jossa he pääsevät nukkumaan tutussa ympäristössä. Mikäli lemmikit vaikuttavat väsyneiltä, vaihdamme messuille mukaan tulevia eläimiä toisen tapahtumapäivän ajaksi. Hälyn takia, chinchillojen käytöstä seurataan tarkasti messuviikonlopun aikana.

Koska chinchilla on aktiivisimmallaan hämärässä, kotioloissa yöaktiivista eläintä ei tarpeettomasti käsitellä päivisin. Hoitotoimenpiteet ja esimerkiksi juoksutus vapaana hoidetaan iltaisin, kun chinchilla on hereillä.


Suomen Frettiyhdistys ry, Susanna Hoffren

–  Fretit ovat messuilla yleensä kankaisissa, metallisissa tai muovisissa näyttelyaitauksissa, jotka muistuttavat koirien pentuaitauksia. Jokaisella laumalla on oma aitauksensa, sillä toisilleen vieraat aikuiset fretit eivät tule yleensä hyvin juttuun keskenään. Aitauksissa freteillä on yleensä vilttejä, petejä, wc, vesikuppi ja jotain evästä sekä toisinaan leluja. Fretit syövät yleensä vain aamuisin ja iltaisin, mutta yleensä messuille lemmikeille varataan mukaan jotain niiden lempiruokia, jos nälkä yllättää kesken messupäivän. Fretit ovat mestarinukkujia, jotka saavat hyvin nukutuksia myös messuvilinässä omassa aitauksessaan tai omistajansa sylissä. Messujen runsas ääni- ja hajumaailma väsyttää vilkkaimmatkin fretit suhteellisen nopeasti. Jos joku freteistä vaikuttaa stressaantuneelta, voidaan järjestää niin, että kyseinen lemmikki lähtee aikaisemmin pois messuilta ja jää seuraavana päivänä kotiin lepäämään.

Kotiloloissa freteillä on yleensä joko oma huone tai selkeästi näyttelyaitausta isompi aitaus, jonka lisäksi ne saavat jaloitella vapaana asunnossa useita tunteja päivässä. Osa freteissä asuu kotona kokonaan vapaina. Kotiloissa osalla on myös freteillä ulkotarhat, joihin niillä saattaa olla pääsy joko vapaasti oman mielen mukaan tai yhdessä omistajan kanssa.


Suomen Lemmikkikanit ry, Katja Jokinen

– Tuomme messuille kaneja sekä näyttelyyn että paijauspupuiksi. Näyttelyssä olevat puput viettävät päivän omassa kuljetuslaatikossaan, sillä se on niille mukavampi vaihtoehto kuin avoimet näyttelyhäkit. Pyrimme myös siihen, että näyttelyssä olevat kanit saavat boksissa ollessaan olla rauhassa yleisöltä ja muulta ylimääräiseltä häiriöltä, eikä niihin ole lupa koskea ilman omistajan lupaa. Kanit haetaan boksista tuomarin pöydälle arvosteltavaksi ja sen jälkeen ne pääsevät takaisin boksiin. Suurimmaksi osaksi suojainen ja suljettu kuljetusboksi on näyttelyssä verrattavissa pesämökkiin, johon kani voi kotonaan vetäytyä piiloon tai lepäämään. Kanien omistajat ohjeistetaan huolehtimaan omien kaniensa ruokinnasta messupäivän aikana eli niiden saatavilla on oltava aina vähintään kanien pääruokaa heinää ja vettä.

Paijauspupuina käytämme yhdistyksen työntekijöiden omia kaneja, jotka ovat meille tuttuja ja joiden tiedämme soveltuvan tehtävään. Paijauspupuksi otetaan siis ihmisten kosketuksesta ja huomiosta pitäviä kaneja, joita tilanne ei stressaa liikaa. Myös tutun ihmisen läsnäolo vähentää tilanteen stressaavuutta. Paijauspupuja pyritään ottamaan mukaan riittävän monta, että kanit pääsevät välillä pitämään taukoa ja lepäämään omiin bokseihinsa. Huolehdimme myös, että kanit muistavat syödä ja juoda messupäivän aikana riittävästi ja monesti paijauspöydälläkin on kanille ruokaa tarjolla.

Tapahtumaoloissa emme valitettavasti pysty tarjoamaan kaneille samanlaisia oloja, kuin missä ne kotona viihtyvät, mutta pyrimme varmistamaan niiden hyvinvoinnin näiden tilapäisten järjestelyiden aikana mahdollisimman hyvin. Kotioloissa kanit tarvitsevat reilusti tilaa liikkumiseen ja mahdollisuuksia toteuttaa luonnollista käyttäytymistään, kuten kaivamista. Kanilla on myös aina oltava tarjolla kuivaa heinää ja vettä.


Suomen Herppiharrastajat ry, Noora Hjelman

– Messuilla suuri osa eläimistä on esittelyterraarioissa, jotka ovat pienempiä, kuin niiden vakituiset asumukset. Terraariot myös sisustetaan pelkistetymmin. Terraariot kotona ovat paljon runsaampia ja huomioivat paremmin eläinten luonnolliset olosuhteet. Eläimiä seurataan messujen aikana ja tarvittaessa terraariot peitetään, jos eläin vaikuttaa stressaantuneelta. Muistutamme kävijöitä siitä, että eläimet ovat esillä katsomista varten. Terraarioita ei saa koputella tai heilutella. Messuille tuodaan yksilöitä, jotka eivät ole liian stressiherkkiä, vaan voivat hyvin siitä huolimatta, että eläin ei olekaan tutuissa kotiympyröissä.

Käärmeitä ei messujen aikana syötetä, sillä niiden ruokavälit käärmeen koosta riippuen vaihtelevat päivistä useisiin viikkoihin muutenkin, joten ne eivät ruokaa tarvitse. Hyönteissyöjät voidaan ruokkia normaalisti. Eläinten lämmityksestä huolehditaan lämpömatoin ja lampuin.


Suomen Kesyrottayhdistys ry, Roosa Peltola

– Kesyrotat osallistuvat messuille kuljetusbokseissa, joissa niillä on ruokaa ja nestettä jatkuvasti tarjolla. Sopeutuvaiset rotat ovat tottuneita matkustamiseen, eivätkä normaalisti stressaa ympäristön hulinoista. Kuljetusboksissa on mukava köllötellä laumakavereiden kanssa. Kotioloissa rotilla on suuret ja virikkeelliset häkit. Suomen Kesyrottayhdistyksen osastolla on malliesimerkki kodinomaisesta rottien pidosta.


Tampereen Akvaarioseura, Henna Kola

– Kala elää messuilla pitkälti samanlaista elämää kuin se eläisi kotona lemmikkinä. Kalat ovat katselulemmikkejä, joita ei messuolosuhteiden ulkopuolellakaan käsitellä niiden kodin eli akvaarion ulkopuolella. Messuosastolla on infokyltit, joissa kielletään akvaarioiden koputtelu, jotta kalat saavat olla omassa rauhassaan. Osaston henkilökunta myös puuttuu reippaasti asiaan, jos nähdään, että akvaariokaloja yritettäisiin häiritä akvaariota koputtamalla.

Messujen akvaariot sisustetaan samalla tavalla kuin kotiakvaariotkin. Akvaarion sisustuksessa jäljitellään kalojen luontaisten käyttäytymistarpeiden vaatimia olosuhteita. Kaikista arimpia kalalajeja ei tuoda messuolosuhteisiin. Eri kalalajeja yhdistettäessä huomioidaan se, että niiden vesiarvovaatimukset ja tarpeet akvaarion sisustusta kohtaan ovat keskenään samanlaiset.  Akvaariokalojen sisustusmaku on hyvin yksinkertainen. Kalalle riittää, että on piilopaikkoja ja että ympäristö ei ole täysin autio. Useimmiten akvaarioissa suositaan oikeita kasveja, kiviä sekä juurakoita, mutta kaloille kelpaavat hyvin myös tekokasvit ja muovisomisteet. Akvaarion sisustuksella luodaan kaloille piiloja, joihin ne voivat halutessaan vetäytyä, jos ne eivät halua olla näkyvissä.

Messuilla esillä oleva kalalajit ovat päiväaktiivisia lajeja. Kalat saavat yölevon, kun akvaarioista sammutetaan messujen sulkemisajan jälkeen valot. Valot sytytetään uudestaan aamulla. Kalojen vuorokausirytmiä ylläpidetään sekä messuilla että kotiakvaariossa valoja säätämällä.

Kaloja ruokitaan messuilla altaasta riippuen pääosin samoin kuin kotioloissakin, usein ja vähän kerrallaan. Tämä mukailee monien kalalajien luonnollista ruokarytmiä. Aikuiset terveet kalat pärjäävät kotioloissa myös useita päiviä ilman ruokaa, ja joillekin kaloille messujen aikainen parin päivän paasto voi olla parempi kuin ruokinnalla veden kuormittaminen.

Kalat ovat messuilla vain lyhyen ajan. Kotioloissa akvaarioon suoritetaan kerran viikossa osittainen vedenvaihto eli viikkosiivous. Messuosastolla suurimmalle osalle altaista vedenvaihto ei ole tarpeen, mutta jos tällaiselle huomataan tarve, hoidetaan vedenvaihto messuosaston sulkeutumisen jälkeen. Akvaarioihin lisätään messujen ajaksi myös liuosta, joka lisää kalojen vastustuskykyä, nopeuttaa palautumisprosessia ja ihovaurioiden paranemista sekä ennaltaehkäisee sairauksia.


Suomen Hamsteriyhdistys ry, Jeeli Laine

– Hamsterit asuvat messuilla Suomen Hamsteriyhdistys ry:n minimisuositusten mukaisissa asumuksissa. Asumukset ovat pelkistettyjä, mutta jokaisella messuilla olevalla hamsterilla on asumuksessaan suojia, joihin vetäytyä lepäämään, juoksupyörät ja tarjolla raikasta vettä, siemenseosta sekä tuoreita kasviksia.


Artikkelia päivitetään ja lisätään mukana olevien yhdistysten kommentteja, sitä mukaan, kun tietoa saadaan kerättyä. Lähetämme lisäksi kaikille mukana oleville näytteilleasettajille eläinlääkärin kanssa yhteistyössä tehdyn perusohjeistuksen lemmikkien hyvinvoinnista messuilla.

Lemmikki Tampere 2.–3.9.2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Lue lisää lemmikkitampere.fi ja nappaa liput Ticketmasterista.